Kokeile ilmaiseksi

ja huomaa, miksi

on jo yli miljoonan ihmisen valinta

sl soma white short left

on akreditoitu ja tieteellisesti tutkittu hengitystyöskentelyn modaliteetti, jonka tavoitteena on antaa ihmisille tietoa, työkaluja ja tekniikoita, joiden avulla he voivat luoda positiivisia ja pysyviä muutoksia elämäänsä. 

Cambridgen yliopiston valinta

Cambridgen yliopiston tutkijoiden tekemä kattava tutkimus on valottanut SOMA Breath® -menetelmän vaikutusta aivoaaltojen aktiivisuuteen ja mielenterveyteen/hyvinvointiin.
SOMA Breath® -hengitysharjoitukset aiheuttivat merkittäviä muutoksia aivoaaltojen kuvioissa, jotka tutkijoiden yllätykseksi olivat huomattavan samankaltaisia kuin perinteisiä psykedeelejä käyttävissä mielenterveyshoidoissa havaitut muutokset.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että SOMA Breath® -meditaatio vaikuttaa positiivisesti mielialaan vähentämällä negatiivisia tunteita, kuten jännitystä ja sekavuutta sekä vahvistamalla positiivisia tunteita, kuten onnellisuutta ja rauhallisuutta.

”Päätimme tehdä yhteistyötä SOMA Breath®:n kanssa, koska sen lähestymistapa on hyvin selkeä ja järjestelmällinen, ja menetelmä tehokas, mikä on käynyt ilmi osallistujien ja tutkimusta koordinoivien tutkijoiden selkeistä raporteista.”
Tristan Bekinschtein, FT
Cambridgen yliopiston professori

Tulossa pian

21 Day Awakening Journey

Tutkittu lippulaiva-kurssi nyt suomeksi!


Käännä mielesi, kehosi ja spirittisi tehovaihteelle

ja uudelleenmääritä elämäsi suunta

tässä 21 päivän virtuaalisessa retriitissä.

Holistic Life Magazine valitsi 21 Day Awakening Journeyn vuoden 2025 ohjelmaksi.

Vapauta potentiaalisi

Muinaiset joogien kehittämät pranayama-tekniikat, ohjattu visualisointi sekä musiikkiterapian pioneerien kehittämä SOMA Breath® Entrainment -musiikkiteknologia kutsuvat sinua päästämään valloilleen koko inhimillisen potentiaalisi.

untitled (37)

Palauta tasapaino

Yksi SOMA Breathin tavoitteista on auttaa sinua saavuttamaan parempi hiilidioksiditoleranssi, ja sen myötä säilyttämään optimaalinen happi-hiilidioksiditasapaino, mikä takaa tasaisen energiavirran kehoosi. Tämä tasoittaa mielialaa ja parantaa stressinsietokykyä sekä auttaa sinua pysymään terveempänä ja vähentää riskiä sairastua moniin sairauksiin, joita liikahengitys ja oksidatiivinen stressi voivat aiheuttaa.

Valjasta energia

Yhtenäinen hengitys on yksi tehokkaimmista ja nopeimmista tavoista säädellä automista hermostoa. Musiikin tahtiin tehtävä rytminen hengitys onkin SOMA Breath® -menetelmän perusta. Sisään- ja uloshengitysten kestoa säätelemällä ja vaihtelemalla voidaan tehokkaasti ja nopeasti vaikuttaa kehon energeettiseen tasoon riippuen siitä, mikä on toivottu tulos. SOMA Breathissä käytetyillä Pranayama- tekniikoilla myös kehoon varastoitunut tai jumiin jäänyt energia saadaan valjastettu parempaan käyttöön.

Vähennä stressiä ja ahdistusta sekä paranna unenlaatua

SOMA-hengitysmeditaatioissa käytettävät rytminen hengitys, musiikkiteknologia sekä visualisointitekniikat auttavat rauhoittamaan mielen, vähentämään stressiä, ahdistusta ja masennusta sekä parantamaan unenlaatua.

Koe muuntuneita tietoisuuden tiloja

SOMA Breath® -harjoittajat ovat raportoineet saavuttaneensa enemmän mystisiä kokemuksia kuin psilosybiinin ja MDMA:n avulla. 

Koe laajentuneita tietoisuuden tiloja, oivalluksia ja ammenna luovuutta hengitysmeditaation keinoin. SOMA Breath® on ainoa tieteellisesti todistettu hengitystyömenetelmä, joka antaa sinulle onnellisen ja euforisen tilan turvallisesti.

Päästä irti

Hengitysharjoitukset tunnetusti edesauttavat emotionaalisten traumojen parantumista. SOMA Breath® -menetelmässä käytämme patentoituja tekniikoita, joissa tuloksia saavutetaan autuaallisella ja rauhoittavalla tavalla kivuliaan katarsiksen sijaan.

SOMA- Awakening seremonia on korkeamman asteen jooginen rituaali, jonka tarkoituksena on purkaa haitallisia uskomuksia ja auttaa sinua irtautumaan menneisyyden kahleista antaen sinulle mahdollisuuden olla läsnä tässä hetkessä ja virrata flown mukana, vapauttaen ja voimaannuttaen sinut hallitsemaan omaa todellisuuttasi.

Muinainen viisaus kohtaa nykytieteen

sl soma whitev standard stack

IHT

Hypoksia tarkoittaa alhaista happipitoisuutta. Jaksoittainen hypoksiaharjoittelu (Intermittent hypoxic training, IHT) on menetelmä, jolla parannetaan ihmisen suorituskykyä sopeuttamalla hänet alhaiseen happipitoisuuteen lyhyeksi ajaksi. Lyhytaikainen, ajoittainen hypoksia on useissa tutkimuksissa osoitettu terveydelle hyödylliseksi.

Nisshesha Rechaka Kumbhaka on ikivanha pranayama-tekniikka, joka sanskriitiksi tarkoittaa uloshengityksen pidättämistä mukavuusalueen ulkopuolelle. Se on muinaisten joogien kehittämä turvallinen ja luonnollinen menetelmä jaksottaisen hypoksian aikaansaamiseksi.

21 Day Awakening Journey on suunniteltu erityisesti antamaan sinulle oikea annos jaksoittaista hypoksiaharjoittelua 21 päivän ajan turvallisella, tehokkaalla ja hauskalla menetelmällä, joka yhdistää meditaation ja terapeuttisen musiikin edut hengitystyöhön.

NSP

NLP:ssä (Neuro-Linguistic Programming) käytetään kieltä, sanoja, metaforia ja tarinoita muutoksen aikaansaamiseksi, mikä on jo sinällään voimakas ja tehokas keino. NSP (Neurosomatic Programming) eli neurosomaattinen ohjelmointi on NLP:n seuraava taso, sillä viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että kehon mukaan ottaminen muutokseen voi vahvistaa neurolingvistisen ohjelmoinnin vaikutuksia.

Lisäämällä yhtälöön tietoisen hengityksen – sillä hengitys on silta mielen ja kehon välillä – voimme hyödyntää sisäistä apteekkiamme antamalla aivoillemme boostin dopamiinia, oksitosiinia, serotoniinia ja endorfiineja. Tämä on paras mahdollinen kemiallinen cocktail neuroplastisuudelle.

SOMA Breathin NSP-prosessi on suunniteltu aktivoimaan muutosta tukevan DOSE:n tuotanto, ja oikeilla sanoilla, äänensävyllä, kehonkielellä ja komennoilla sekä luomalla hengitysmeditaatioista juuri oikeanlainen kokemus, luomme edellytykset tehokkaaseen muutokseen.

sl soma whitev standard stack

harjoitusten tutkittuja ja raportoituja hyötyjä:

  • tehostaa hapen hyödyntämistä
  • kehittää hiilidioksiditoleranssia
  • vahvistaa kokonaisvaltaista keho-mieliyhteyttä (henkinen, fyysinen, emotionaallinen ja energeettinen)
  • parantaa sydämen ja verisuonten terveyttä: parempi kestävyys, parempi kunto
  • vähentää tulehdusta
  • mahdollistaa mielen uudelleenohjelmoinnin: vanhojen, haitallisten uskomusten vaihtaminen uusiin, omaa tarkoitusta edistäviin
  • tasapainottaa hermostoa
  • mahdollistaa syvän meditaation tilan (gamma-aallot)
  • edistää resilienssiä
  • selkeyttää mieltä: parantaa arvostelukykyä ja päätöksentekoa
  • edistää stressin hallintaa
  • voimistaa yhteyttä omaan, autenttiseen itseen
  • lisää itseluottamusta ja parantaa itsetuntoa
  • auttaa prosessoimaan ja vapauttaminen tunteita
Valtavasti lisää materiaalia ja tietoa löydät englanniksi
sl soma white short center copy
kotisivulta, johon pääset tutustumaan klikkaamalla